Uutiset

KUTSU: CISV Lappeenranta järjestää avoimen info-iltapäivän 17.3.

CISV Lappeenranta järjestää kaikille avoimen info-iltapäivän Lappeenrannan monitoimitalo Monarilla (Anni Swaninkatu 7), lauantaina 17.3.2018 kello 13:00 – 15:00.

Iltapäivässä esitellään järjestön toimintaa ja tämänhetkisiä kansainvälisiä ohjelmahakuja, sekä muita mahdollisuuksia tulla mukaan CISV Lappeenrannan toimintaan. Iltapäivä tarjoaa monenlaista tietoa, sekä mukavaa yhteistoimintaa kaikenikäisille. Iltapäivään toivotaan lapsia ja nuoria, sekä perheitä, jotka ovat kiinnostuneita kansainvälisestä toiminnasta. Yhtä lailla tervetulleita mukaan ovat myös nuoret aikuiset, joille ensi kesäksi on vielä tarjolla ryhmän- ja leirinvetäjien paikkoja kansainvälisiin ohjelmiin.

CISV Lappeenranta tarjoaa monenlaista mukavaa toimintaa eri-ikäisille. Mukaan toimintaan voi tulla, vaikka ei olisikaan aiempaa kokemusta kansainvälisestä järjestötoiminnasta. Pelkkä kiinnostus riittää.

Ensi heinäkuussa CISV Lappeenranta järjestää kansainvälisen Step Up-nuortenleirin, joka tuo kaupunkiimme kolmeksi viikoksi nuoria yhdeksästä eri maasta. Ryhmiä saapuu muun muassa Yhdysvalloista, Intiasta ja Filippiineiltä. Etsimme vapaaehtoisia mukaan auttamaan leirin järjestelyissä. Leiri pystytetään talkoovoimin ja talkoolaisena kenellä tahansa on mahdollisuus päästä osallistumaan leirin rakentamiseen sekä leirin purkuun sen päätyttyä. Myös isäntäperheitä kaivataan leiriläisten majoittamiseen muutamaksi yöksi ennen varsinaisen leirijakson alkua. Lisäksi haemme vielä kaiken ikäisiä vapaaehtoisia auttamaan leirin keittiössä leirin aikana. Lisätietoja erilaisista tehtävistä saa osoitteesta cisv.lappeenranta.camps@gmail.com.

Vuoden 2018 kansainvälisiin ohjelmiin etsitään vielä yli 21-vuotiaita seuraaviin pesteihin:

  • Ryhmänvetäjä Village-leirille, joka järjestetään Norjassa 29/06/2018-26/07/2018. Lisätietoja: cisv.lappeenranta@gmail.com.
  • Leirinvetäjiä CISV Lappeenrannan järjestämälle Step Up-leirille, joka järjestetään Suomessa 06/07/2018-28/07/2018. Lisätietoja: stepup.lpr@fi.cisv.org.

CISV Lappeenranta toivottaa kaikki kiinnostuneet lämpimästi tervetulleiksi info-iltapäivään Monarille!

Lisätietoja:
Antti Kaukiainen
antti.kaukiainen@fi.cisv.org
cisv.lappeenranta@gmail.com

Syksyn infotilaisuudet Helsingissä ja Lappeenrannassa

Village Porvoo 2017

Haluatko olla mukana rakentamassa oikeudenmukaisempaa ja kestävämpää maailmaa? Toivotko lapsillesi ja perheellesi kansainvälisiä kokemuksia? CISV-paikallisjärjestöt pitävät syksyisin infotilaisuuksia ja kertovat tavoista, joilla voit osallistua toimintaamme ja hakea kansainvälisille leireille tai perhevaihtoon.

Pääkaupunkiseudun infotilaisuus on huomenna perjantaina 29.9. klo 18 Kepan järjestötiloissa Vallilassa (Elimäenkatu 25-27, Helsinki).

CISV Lappeenranta esittelee toimintaansa sunnuntaina 1.10. klo 15–17 Monarilla (Anni Swanin katu 7, Lappeenranta).

Tervetuloa!

Esittelyssä CISV Lappeenrannan koulutus- ja perhevaihtovastaava Antti Kaukiainen

CISV:n toiminta perustuu vapaaehtoistoimintaan – Suomen CISV-liitossa, sen paikallisyhdistyksissä ja komiteoissa on mukana  lukuisia vapaaehtoisia ympäri Suomea. Vapaaehtoiset toimivat useissa erilaisissa tehtävissä, joissa voi haastaa itsensä, kehittää taitojaan ja oppia uutta. Vapaaehtoisen esittelyssä CISV Lappeenrannan koulutus- ja perhevaihtovastaava Antti Kaukiainen.

“CISV:ssä mukana minut on pitänyt aina halu nähdä uusia paikkoja ja tavata erilaisia ihmisiä. Lisäksi nyt aikuisiällä olen halunnut olla mukana pyörittämässä järjestön toimintaa, jotta myös uusilla ihmisillä on mahdollisuus kokea samoja asioita joita olen itse päässyt kokemaan. Näin koen antavani jotain saamaani takaisin yhteiskunnallemme ja maailmalle yleensä. Lisäksi CISV:n toiminta on niin laajaa nykyään että siihen on helppo osallistua juuri oman ajankäytön ja kiinnostuksen mukaan.”

Antti2

Kuka olet? Antti Kaukiainen

Mitä teet? Olen tällä hetkellä CISV Lappeenrannan koulutusvastaava sekä perhevaihtovastaava.

Miten päädyit CISV:iin? Olen itse asiassa kotoisin CISV-perheestä (tai oikeastaan CISV-suvusta). Isäni kävi aikoinaan Villagesta eteenpäin eri ohjelmia ja isovanhempanikin ovat olleet aktiiveja. Näin ollen oli luonnollista myös omille vanhemmilleni päästää minut lähtemään Villagelle Kanadaan. Lisäksi sisareni ja serkkuni ovat olleet aktiivisia.

Miksi juuri CISV? CISV:ssä mukana minut on pitänyt aina halu nähdä uusia paikkoja ja tavata erilaisia ihmisiä. Lisäksi nyt aikuisiällä olen halunnut olla mukana pyörittämässä järjestön toimintaa, jotta myös uusilla ihmisillä on mahdollisuus kokea samoja asioita joita olen itse päässyt kokemaan. Näin koen antavani jotain saamaani takaisin yhteiskunnallemme ja maailmalle yleensä. Lisäksi CISV:n toiminta on niin laajaa nykyään että siihen on helppo osallistua juuri oman ajankäytön ja kiinnostuksen mukaan.

Missä kaikessa olet ollut mukana? Aloitin järjestön toiminnassa 11-vuotiaana lähtemällä Villagelle. Sitä seurasivat perhevaihdot Saksaan ja Tanskaan. Sitten osallistuin Summer Campeille (Step Upin edeltäjä) Espanjassa ja Brasiliassa, ja näiden kahden ohjelman aikana koin oppineeni suhteellisesti eniten. Parin vuoden tauon jälkeen palasin toimintaan lähtemällä junioriohjaajaksi perhevaihtoon Ranskaan. Kun ikää tuli tarpeeksi seuraavana ohjelmana oli ryhmänvetäjäksi lähtö perhevaihtoon Helsingin kautta Itävaltaan ja Lappeenrantaan muuttamisen jälkeen sieltä Sloveniaan. Viime kesänä autoin komitean jäsenenä Lappeenrannan Step Upin järjestelyissä ja tänä kesänä olin itse Helsingin Step Upin johtoryhmän jäsenenä. Ensimmäisestä ohjelmasta viimeiseen on kulunut nyt 13 vuotta.

Varsinaisten ohjelmien lisäksi olen ollut Lappeenrannan paikallisyhdistyksessä nyt kolmatta vuotta. Hallituksen jäsenenä olen toiminut pääosin paikallisyhdistyksen koulutus- ja perhevaihtovastaavana.Antti

Parhaat asiat mitä vapaaehtoistyö CISV:ssä on antanut? Kuten jo mainittu, CISV:n toiminnassa mukana oleminen on mahdollistanut pääsemiseni paikkoihin, joissa en olisi muuten käynyt, tai tavannut ihmisiä, joita en muuten olisi tavannut. Lisäksi olen oppinut paljon hyödyllisiä taitoja, kuten yhdistyksessä toimintaa tai miten saadaan nuoret tekemään pullaa pannulla kun uunia ei olekaan käytettävissä. Lisäksi on ollut todella hieno kokemus nähdä nuorten kasvavan ohjelmien aikana ja myös niiden jälkeenkin. Lisäksi koen että olen saanut käytettyä aikaani järkevästi ja tehtyä maailmaan positiivista muutosta.

Jos mikään CISV:n toiminnassa kiinnostaa, kannattaa lähteä rohkeasti kokeilemaan! Järjestön toiminnassa on niin monia eri tasoja kaiken ikäisille, että sinulle löytyy varmasti juuri se sopiva. Vaikka toiminnassa on paljon järjestön omia erityispiirteitä (jotka saattavat myös alkuun tuntua vierailta), on mukana oleva porukka hyvin avointa, joten sisään pääsee helposti. Lisäksi järjestön toiminnasta saatavat kokemukset ovat aina jollain tapaa hienoja ja omalaatuisia, jäivät ne sitten kerran kokeiluiksi tai jatkuivat yli vuosikymmenen kuten omalla kohdallani. Tervetuloa mukaan!

Antti3

 

“By bringing young people together in a spirit of tolerance and understanding, we help to lay the foundation for a peaceful tomorrow."

Kofi Annan, former UN Secretary General, CISV Seoul Symposium 2000.